Kulttuurikävelylle Lukkarinmäkeen
Lukkarinmäen kevät -tapahtumassa on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus päästä kävelylle Kulttuuriluotsien seurassa.
Haluaisitko tutustua Lukkarinmäen kevät -tapahtumaan ja Lukkarinmäen seutuun, mutta kaipaat kaveria kävelyretkelle? Salon kaupungin Kulttuuriluotsit järjestävät nyt kolme yhteislähtöä, jossa on mukana koulutetut Kulttuuriluotsit.
Retki alkaa Sinisen talon ja Salon taitokeskuksen pihamaalta ja jatkuu tasamaastoisena ja helppokulkuisena Lukkarinmäen Kivimiehen puistoon. Retkellä kuljetaan rauhalliseen tahtiin. Luotsit ovat tarvittaessa tukena kulkemisessa. Mukaan voi lähteä myös oman avustajan kanssa.
Lähtöjä on päivän aikana kolme ja ne ovat osallistujille maksuttomia. Kävelyretket kestävät noin puoli tuntia.
Jotta kulttuurikävelyissä voidaan huomioida mukana olijoiden erityistarpeet, paikkoja on rajoitetusti. Ilmoita siis itsesi - tai läheisesi - mukaan tätä kautta.
Lisää Kulttuuriluotseista:
Kulttuuriluotsit ovat koulutettuja vapaaehtoisia, jotka toimivat kulttuurikohteiden tarjontaan perehtyneinä vertaisina kavereina toiselle ihmiselle.
Toisinaan kulttuuriluotsi pyydetään mukaan, koska yksin ei tule lähdettyä kulttuurin pariin. Joskus taas vapaaehtoista tarvitaan erityisesti liikkumisen tukemisessa.
Luotsitoiminnan ydinajatuksena on, että kulttuurin tulee olla kaikkien saatavilla. Toiminnalla edistetään kulttuurin saavutettavuutta.
HUOM. Kulttuurikävelyt ovat osa Lukkarinmäen kevät -tapahtumaa.
Lue lisää tapahtumasta täältä:
https://www.taito.fi/varsinaissuomi/ajankohtaista/uutiset/tervetuloa-lukkarinmaen-kevaaseen-2/