Emalikorupaja

Tällä kurssilla pääset suunnittelemaan ja tekemään omanlaistasi korua, vaikka lahjaksi tai itselle. Kurssilla voit tehdä myös esimerkiksi avaimenperän ja useamman työn.

Kurssi sopii aivan tekniikkaan vielä perehtymättömille alkajille kuin jo aikaisemmin tehneelle. Käymme kurssin alussa läpi toiminta vaiheet ja aina saa kysyä uudestaan niin kerrataan. Omat työnsä saa kurssin jälkeen samalla kertaa mukaan. 

Kuviointi tehdään kuparilevyyn/ pohjaan polttamalla värit uunissa kiinni. Voit tehdä työstä yksi- tai monivärisen, mutta uunipoltto tuo lopputulokseen aina hienoisen jännityksen odotuksen, kun seuraamme jäähtyessä väriaineen käyttäytymistä.

kahden tunnin kurssin hinta on 24€ + käyttämäsi materiaalit (noin 12-26 euroa työstä ja niiden määrästä riippuen).

Taito Ylä-Savon jäsenille 20% alennus kurssimaksusta koodilla ”JASEN-25”. Syötä koodi verkkokaupassa sille varattuun kenttään kun siirryt kassalle.

LIITY JÄSENEKSI

Kurssimaksu maksetaan joko verkkokaupassa tai paikanpäällä, ja se sisältää ohjauksen, työvälineiden käytön sekä kahvin/teen. Kurssityöt valmistetaan Taitokeskuksen materiaaleista.

Huomaathan, että kurssi-ilmoittautuminen on sitova, eikä paikkaa voi peruuttaa. Mikäli olet valinnut maksutavaksi ”maksu paikan päällä”, laskutamme kurssimaksun kokonaisuudessaan 5€ laskutuslisällä mikäli paikkaa ei käytetä. Jos et pääse paikan päälle, voit luovuttaa tai myydä oman paikkasi eteenpäin. Ilmoitathan tällöin asiasta meille sähköpostitse tai puhelimitse. Mikäli kurssi peruuntuu meidän toimestamme, palautamme jo maksetut kurssimaksut viikon kuluessa.

Tilläggsinformation

Stad
Kiuruvesi
Plats
Kiuruveden taitokeskus
Arrangör
Taito Ylä-Savo ry
Kursen börjar
Kursen slutar
Anmälningen börjar
Anmälningen slutar
Längd
2 tuntia
Undervisningsspråk
Suomi
Hantverksteknik Andra hantverkstekniker
Sätt att förverkliga
På plats
Kursens längd
En kursgång
Målgrupp
Barn, unga, vuxna, familjer
Pris/deltagare 24,00 €
Lediga platser 9